044 594 6106 info@oulunhautakivi.fi

KAIVERRUKSET

 Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisen palvelukokonaisuuden. Tutustu palveluihimme alta.

Kaiverruspalvelumme

Muistomerkkiin tulevat tekstit ja koristeet laaditaan aluksi tietokonepohjaisesti kaiverrusteipille. Kaiverrus tehdään kiveen hiekkapuhaltamalla. Kaiverrus voi olla kullattu, hopeanvärinen, maalattu tai syväkaiverrettu.

Kaiverruksen hinta on 12€/merkki. Merkeiksi lasketaan kaikki muut, paitsi pisteet.

Vanhan hautakiven kaiverrus

Vanhan hautakiven kaiverrus tapahtuu joko hallillamme tai hautausmaalla. Kuljetuksesta ja takaisin paikoilleen asentamisesta emme peri lisäkuluja. Noudamme muistokivet Oulussa ja lähialueilla. Hautakivi on kaiverruksen aikana poissa paikoiltaan korkeintaan muutaman vuorokauden. Vanhaan muistomerkkiin tehtävä kaiverrus tehdään samalla kirjasintyylillä ja koolla kuin kiven vanhatkin tekstit. Säilytämme kuitenkin kokonaisuuden tasapainoisena.

Tilaa lisäkaiverrus

Voit tilata lisäkaiverruksen myös puhelimitse tai sähköpostilla. Tarvitsemme vainajan nimi- ja aikatietojen lisäksi uuden nimen paikan muistokivessä sekä mahdollisen tiedon muistokiven sijainnista hautausmaalla. Tarvittaessa selvitämme sijainnin myös itse. Tässä vaiheessa kannattaa huomioida myös mahdolliset muut toimenpiteet muistomerkille, kuten mahdollinen puhdistus ja vanhojen tekstien tai koristeiden kunnostus.

 

 

Tilaa lisäkaiverrus

Tämä on

3 + 12 =

7

Ota yhteyttä